Tänään on Nikon syntymäpäivä. Toisin sanoen teen hänelle ruokaa, niin että kun hän töistä tulee, on ruoka valmiina pöydässä odottamassa syöjäänsä. Synttärilahja odottelee postissa ja hän lupasi sen sieltä itse lunastaa.
Minun piti eilen tulla päivittelemään kuvien kera tänne, mutta eihän aina asiat suju suunnitelmien mukaan, etenkään kun kyseessä on vauvaperhe. Sain Venlan eilen yöunille kahdentoista aikaa illalla. Tyttö meni jo yhdeksältä sänkyyn ja nukkuikin hetken, mutta taas tunnin päästä alkoi huuto. Yli tunnin ajan tyttö vain huusi sylissäni eikä mikään auttanut. Lopulta toinen väsähti ja nukahti kainalooni. Nyt voisin lisäillä kuvia eilisestä päivästämme. Kuten arvata saattaa, kuvat ovat hyvin Venla painotteisia. Niin ja en minä koko päivää jaksanut kuvata. Ennen kuin Niko tuli töistä kotiin, tulivat vanhempani käymään ja siitä heti lähdimmekin ruokakauppaan ja koko juttu unohtui. Yritän kyllä jossain vaiheessa uudelleen. Nyt kuvien pariin!
 |
Aamulla herättyäni menin hetkeksi Mindyn kanssa seurustelemaan |
 |
Sängyssä odotteli pikkuinen ihmettelijä♥ |
 |
Vähän ruokaa, vaipan ja vaatteiden vaihto |
 |
Tyttö pikku päikkäreille ja äiti saa laittautua kaikessa rauhassa. |
 |
Sitä "terveellistä" aamupalaa ;D |
 |
Ruoan valmistumista odotellessa |
 |
Neitoselle päikkäreiden jälkeen pöperöä tauluun :) |
 |
Sitten vähän lattialle lelukaaren alle :) |
 |
Ja siellä tuli taas hetken päästä uni♥
Olisi kiva kuulla postaustoiveita! Teitä kuitenkin aika monta täällä päivän mittaan käy laskurin mukaan, joten jättäkää jotain ideoita! :)
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti