Venla Ada Emilia♥

Moneskohan kerta tämä mahtaa olla, kun aloitan kaiken taas alusta? Nyt ajattelin, että vihdoin on oikea aika alkaa tekemään tätä hommaa tosissaan, vähän niin kuin päiväkirjana. Ideana on kirjoitella tänne elämästäni ja ajatuksistani liittyen ihan kaikkeen. Ok, tekstit tulevat olemaan aika lapsi/äiti painotteisia, mutta sehän ei ole mikään ihme, olenhan sentään 2 kuukautta vanhan tytön äiti. Ihan oikeasti, Äiti. Minulle se merkitsee rikkautta, vaikka olenkin tällä hetkellä rahatilannetta kurkistaessani köyhääkin köyhempi, koen silti olevani rikas. Koen suurenmoista iloa ja onnellisuutta katsoessani tytärtäni, katsoessani kun hän päivä päivältä kehittyy ja oppii uuta. Sanotaanko nyt vaikka esimerkkinä eilinen? Hän nauroi ensimmäistä kertaa ääneen. Olin pakahtua rakkaudesta ja lähes tulkoon itkin onnesta.

Tyttäreni syntyi 26.10.2014, kaksi päivää ennen laskettua aikaa. Olimme mieheni Nikon kanssa edellisenä päivänä, lauantaina, kummipoikani 2-vuotis synttärikahveilla ja olimme etukäteen puhuneet kummipoikani äidin, rakkaan lapsuudenystäväni Riinan kanssa, että lähden sitten suoraan kahveilta synnärille, koska enhän minä voi ainoa kummipoikani synttärikahveja skipata. Kahveilla oltiin ihan normisti ja olin aika väsynyt, koska mitä voi olettaa naisesta, joka on viimeisillään raskaana, kyllästynyt siihen, että kävellessään vaappuu kuin ankka. Lähdimme viiden jälkeen kotia kohti ajelemaan ja sovittiin Nikon kanssa, että minä menen kotiin nukkumaan ja hän lähtee auttamaan tyttäremme tulevaa kummisetää auton kanssa. Menin kotiin ja nukahdin kuuden aikaan illalla.

Ensimmäinen kuva♥

Nukuin kuusi tuntia putkeen ja heräsin muutamaa minuuttia vaille 12 illalla siihen, että piti päästä vessaan. Huomasin myöskin ettei Niko ollut vielä kotona. Kävin vessassa ja soittelin Nikolle ja hän sanoi olevansa kohta tulossa kotia päin. Tasan kello yksi yöllä minulla tuli ensimmäinen oikea supistus. Kipeä sellainen. Niko tuli ja soitti alhaalta, koska olimme sopineet että käymme mäkkärissä syömässä. (Kiitos raskaushimojeni) Pääsin autoon ja ilmoitin, että minulla on sitten synnytys käynnissä. Noh, eihän siinä mitään. Kävimme syömässä, jonka jälkeen menimme kotiin ja Niko meni nukkumaan, koska siihen aikaan hän teki kuusi päiväistä työviikkoa ja kymmenen tuntia päivässä. Sovimme, että herätän hänet heti, jos tuntuu siltä että pitää lähteä. Aloin kellottamaan supistuksia, jotka tulivatkin 4-10 minuutin välein ja olivat kestoltaan aina vähintään puoli minuuttia. Viiden aikaan aamuyöstä soittelin synnärille ihan vain ilmoittaakseni, että synnytän tänään. Sieltä kyseltiin vähän fiiliksiä ja että pärjäänkö kipujen kanssa, ilmoitin pärjääväni ihan hyvin ja he sanoivat että voin tulla heti kun siltä tuntuu. Meiltä Hyvinkäälle matkaa on noin puolen tunnin ajomatka. Kymmenen aikaan soitin uudelleen ja ilmoitin, että tulemme muutaman tunnin sisään. Nikon herätin puoli yhdentoista aikaan ja kerroin, että tänään sitten mennään. Niko söi aamupalaa ja minä katsoin sillä välin vielä sairaalakassin kertaalleen läpi. Vähän ennen kahtatoista lähdimme ajamaan. Kärsin koko matkan todella kipeistä supistuksista, jotka tulivat alle viiden minuutin välein.

Meidät kirjattiin sisään kello 12.24 ja pääsin heti käyrille, jonka jälkeen meidät siirrettiin parisängylliseen huoneeseen odottelemaan, että jotain tapahtuu. Olin siis synnärille saapuessamme neljä senttiä auki. Noin puoli kolmen aikaan Niko sanoi lähtevänsä kotiin syömään ja hetkeä ennen sitä minut oltiin laitettu taas käyrille. Niko lähti ja puolisen minuuttia hänen lähtönsä jälkeen minulta meni lapsivedet. Supistukset tulivat todella kipeinä ja pyysin saada kivunlievitystä ja päätettiin kätilön kanssa kokeilla ammetta. Siellä jaksoin puolisen tuntia lillua kipuineni, kunnes soitin kätilön paikalle ja ilmoitin haluavani jotain joka vie kivun mennessään.


Pääsin suoraan synnytyssaliin ja kätilö tsekkasi tilanteen ja totesi minun olevan kuusi senttiä auki. Sovittiin että laitetaan epiduraali ja hetken aikaa hengittelin ilokaasua, joka ei kylläkään aiheuttanut muuta kuin huonoa oloa. Epiduraalin laiton jälkeen olin pirteä ja soittelin muutaman puhelun tulevalle isukille, mummille ja kummiehdokkaille. Nikolle ilmoitin, että kaasu pohjaan jos haluaa tyttärensä syntymän nähdä. Sain alkaa ponnistamaan kello 16.35 ja olin muutaman kerran ehtinyt ponnistamaan, kun Niko vihdoin saapui paikalle.
Pieni tyttömme syntyi kello 16.54 pistein 9/10, painoa oli 3974g ja pituutta 51 senttiä. ♥ Synnytys kesti siis muutamaa minuuttia vaille 17 tuntia. Tuore isä kylvetti tytön ja minä painuin suihkuun. Sairaalan vierailuaika oli joka päivä klo 18-19 ja soitinkin vanhemmilleni tulevatko vielä tänään katsomaan. Pääsimme synnytyssalista vähän seitsemän jälkeen ja vanhempani odottelivat osastolta, olivat saaneet hoitajilta luvan odotella meitä. Tyttö oli kuulemma syntyessään aivan saman näköinen kuin minä olin ollut.

Venla kolmen päivän ikäisenä♥

Venla 4vk♥

Jouduimme olemaan osastolla yhden ylimääräisen päivän, johtuen raskausajan diabeteksestani. Tytön verensokereita seurattiin aina kolme tuntia syömisen jälkeen ja vasta tiistai-iltana sokerit olivat kolmella peräkkäisellä mittauskerralla normaalin rajoissa. Pääsimme kotiin keskiviikko-iltana kun Niko tuli meitä hakemaan töiden jälkeen.

7.12.2014 vietimme ristiäisiä ja tyttö sai nimen Venla Ada Emilia. Olin miettinyt nimeä paljon raskausaikana ja rakastunut etenkin Venla-nimeen. Nimellä ei oikestaan muuten ole syvempää merkitystä, mutta serkkutyttöni toinen nimi on Emilia ja se on mielestäni aina ollut kaunis nimi ja se jotenkin sopi tuohon jatkoksi.

Kastetilaisuudessa paikalla oli perheemme ja lähisukulaisia, sekä Venlan kummit. Hänelle valitsimme neljä kummia, joista kaksi ovat virallisia ja kaksi epävirallisia. Sylikummiksi valitsimme serkkuni Tarjan. Minulla ja Tarjalla on aika myrskyinen menneisyys, olemme olleet parhaita ystäviä, mutta myös verivihollisia. Muutamien tapahtumien myötä hautasimme kuitenkin toissa kesänä sotakirveemme ja päätimme aikuistua. Tämän tapahtuman jälkeen olemme olleet hyvin lämpimissä väleissä ja sovimmekin jo raskauden alussa, että hänestä tulee sylikummi. Ainoa miespuolinen kummi on Nikon ystävä Juha. Niko on tuntenut Juhan jo useamman vuoden ja viettääkin aika paljon vapaa-aikaansa hänen seurassaan.



Venla ja kummit♥

Venlan epäviralliset kummi ovat Cia ja Rosa. Molempiin olen tutustunut kun olin yläasteella seitsemännellä luokalla, eli tästä on aikaa kahdeksan vuotta. Rosan kanssa ollaan otettu yhteen enemmän kuin jaksan laskea ja menneisyys on moneltakin osaa hyvin riitaisa ja olemme olleet yhteensä jopa vuosia riidoissa, mutta nykyään tullaan toimeen paremmin kuin hyvin ja pystymme puhumaan kaikesta ja vähän enemmänkin. Rosa on kokenut paljon samaa kuin minä ja on hyvä ystävä ja tästä syystä halusin hänet Venlalle kummiksi, vaikka Rosalla ei vauvoista olekaan kokemusta, eikä hän vieläkään oikeastaan uskalla pitää Venlaa sylissä, kun on kuulemma niin pieni, niin silti tiedän, että hädän hetkellä voin häneen luottaa. Viimeisenä kummina tosiaankin on Cia, muttei todellakaan vähäisimpänä. Cian kanssa olen kokenut varmasti eniten. Yhdessä vaiheessa asuin Cian luona lähes puoli vuotta ja siihen aikaan mahtui paljon kaikkea. Kaksi naista yksiössä? Niinpä.. Kaikesta huolimatta Cia on tukeni ja turvani, se ihminen kenelle soitan kun on paha olla, kun tuntuu että romahdan. Cia on se ihminen, joka tietää miten minua käsitellään, mitä sanoa kun olen räjähtämäisilläni, kun itken silmät päästäni, kun naurusta ei tule loppua. Ei ollut epäilystäkään ettekö olisi pyytänyt Ciaa Venlan kummiksi. Hän on hyvä lasten kanssa ja luotettava sekä kuitenkin ollut elämässäni vuosia, joten minulle asia oli itsestäänselvyys.

Päätän ensimmäisen postaukseni tähän. Voi mikä kilometri.. Miten tässä näin pääsi käymään? Joka tapauksessa tämä loppuu tähän. Huomenna yritän päästä postailemaan kun tyttö on päikkäreillä.

♥: miakristamaria