Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyvinvointi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyvinvointi. Näytä kaikki tekstit

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Keskikesän juhlaa

Viikon hiljaisuus takana, huhhuh! Tähän on toki syynsä, nimittäin "rakas" murheenkryynini, The Huawei... Viime viikolla kännykäksi kutsutun kapineen kamera, siis oikeesti KAMERA, sanoi sopimuksen irti. Kamera ei aukea, ei tee mitään. Annoin periksi ja päätin että kuun viimeisenä päivänä palkkapäivänä, marssin vaikkapa giganttiin ja haen sieltä uuden ja toivottavasti uskollisen luurin. Ei enää ikinä huaweita, ikinä!

Mutta nyt muihin aiheisiin. Juhannus ei kuitenkaan kuvattomaksi jäänyt, sillä tokihan nyt oli loistava syy napata järkkäri matkaan ja painua maalle, mökille. Perjantaina kävin tekaisemassa työmaalla vielä aamuvuoron ja sen jälkeen lähdimme auto täyteen pakattuna kahdeksi yöksi mökille. Tuli huomattua, paljonko alle vuoden ikäiselle oikeasti tarvitsee tavaraa mukaan. Oli syöttötuolit, peitot, bumbot etc. Eniveis, turhaa tavaraa ei tainnut muuta olla kuin villahaalari, onneksi! Neitonen pääsi saunaan ja tykkäsi. Aikaisemmin oli tarkoitus, että oltaisiin kunnioitettu perinteitä ja "dipattu" tytsy laiturilta järveen, mutta vesi oli vielä niin kylmää, että kyseinen traditio tapahtukoon myöhemmin kesällä.
Oli mahtavaa kun oli paljon apua käsiä ja serkkutyttöni halusivat syöttää Venlaa ja aina löytyi syli johon pääsi ihmettelemään ympärillä pyörivää hälinää. Meitä oli siis 19+Deisi hauveli. Pelasimme serkkujeni kanssa mölkkyä, krikettiä, trivial pursuitia ja ristiseiskaa ja oli ihan oikeasti hauskaa! Ruokaa oli paljon ja kuinka hyvältä ruoka maistuukaan mökin terassilla auringon paisteessa! Tai aamupuuro! Ihanaa ja rentouttavaa.

Eilen palasimme kotiin ja aloitimme kylppärin tyhjennyksen. Remontti on jatkunut jo yli kaksi viikkoa ja minulle alun perin luvattiin, että se kestää kokonaisuudessaan kaksi viikkoa. KIROSANA! Nyt jouduimme siis tyhjentää kylppärin, kun torstaina minulle soitettiin ja ilmoitettiin, että lattia uusitaan ja homma alkaa maanantai aamuna kahdeksalta, ja näin kävi. No leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Loppuun pläjäys juhannusta kuvien muodossa!


























torstai 9. huhtikuuta 2015

Ihan vaan höpöjä ja uusi lenkkireitti!

Ajattelin tulla ihan vain tyhjentämään päätäni. Olen nyt kolme päivää ollut Venlan kanssa kaksin aamusta iltaan, koska Nikolla alkoi työt. Tätä tahtia ei onneksi jatku montaa viikkoa, mutta kyllä voin sanoa että väsyttää. Tiistaina oli kiva päivä. Venla oli päikkäreillä, kun yhtäkkiä Venlan kummisedän puolisolta tuli viestiä. Juteltiin pitkä tovi whatsappissa ja lopulta toisesta päästä tuli ehdotus, että jos he tulisivat kahvilla käymään. Se sopi minulle paremmin kuin hyvin ja he tulivatkin samalla oven avauksella, kuin Niko. Oli tosi kiva, että Venla näki heitäkin pitkästä aikaa. Haluaisin tytön olevan mahdollisimman paljon eri ihmisten kanssa tekemisissä, jos sillä saisi mahdollisen vierastuksen jäämään pois.
Maanantain ja tiistain välisenä yönä sain tietää, että Rosa, Venlan kummitäti oli joutunut ambulanssilla Peijakseen päivystykseen. He olivat puolisonsa kanssa saaneet törkeää "palvelua" siellä! Rosa oli pyörätuolilla sinne kärrätty, joka kuitenkin vietiin vessakäynnin jälkeen hänen nenänsä edestä pois hoitajan toimesta. Hän ei saanut edes sänkyä, vaikka oli tuskissaan, mutta silti rähjäinen puliukko sai vedellä hirsiä sängyllä vieressä. Lopulta Rosa oli käynyt lattialle nukkumaan ja samainen hoitaja oli tullut rähjäämään, että Rosan pitää nousta tai hän kutsuu vartijat. Oli vielä kehdannut väittää, että Rosalla on VAIN kuukautiskipuja, vaikka todellisuus oli aivan muuta!!!! Onneksi tuon jälkeen he olivat lähteneet kotiin. Itselläni ei ole Peijaksesta mitään hyvää sanottavaa ja olenkin hyvin tyytyväinen, että tarvittaessa matkaamme Hyvinkäälle.
Eilen olimme oikeastaan vain kotona. Kävimme Venlan kanssa vaunulenkillä ja kun Niko tuli töistä, teimme ruokaa ja kävimme kaupassa. Olemme alkaneet paljon käymään Lidlissä ja oikeastaan ainoa mitä haemme muualta, on Venlan ja Mindyn ruoat.
Tänään nousimme Venlan kanssa jo aikaisin ja päivä on ollut paljon kiukuttomampi kuin eilinen. Kolmen aikaan tylsistyin täysin ja pakkasin neitoselle vaatteet päälle ja vaunut alle. Kävelimme peruslenkkini, kunnes päätin että nyt kun on näinkin aurinkoinen ilma, niin poikkean "kuntopolulle". Miksen tiennyt, että kotimme vieressä virtaa oikea joki?? Alle sata metriä parkkipaikaltamme, aukeaa kaunis ja rauhallinen metsämaisema, jota somistaa joki. Oli ihana työnnellä vaunuja joen vartta pitkin. Menemme varmasti huomenna uudelleen ja hiukan pidemmälle kuin tänään. Tänään jouduimme "jättämään leikin kesken", kun huomasin että kello onkin jo paljon ja piti lähteä kotiin ruoan laittoon. Voisin ottaa huomenna kameran mukaan, jos on yhtä hieno sää kuin tänään oli.
Nyt hipsin unten maille!

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Forever-kutsut ja risteily intoilua

Huhhuh! Olipas eilisellä tekstillä lukijoita! Lievästi sanottuna leuka loksahti auki kun äsken bloggeriin kirjauduin ja tilastoja vilkaisin. Yli 200 kävijää ja minulle tuo on oikeasti iso luku. Toivon että jokunen mummelikin olisi täällä vieraillut ja mennyt itseensä.

Pidin tänään Forever-kutsut. Paikalla olivat Cia, Riina, Seba, Tarja, Tomi, Jaakko, Niko ja äiti. Tokihan tuo Vempakin tuossa oli ja esittelyn piti Sari. Kaikki pitivät tuotteista ja minä sain aivan mahtavan emännän lahjan! Forever ultra Vanilla shake mixin-eli ateriakorvikkeen. Niko ainakin ihan innoissaan sitä testaili ja höpisi ottavansa sitä mukaan sesonkiin Skyr-rahkojen ja Valio+ maitokaakaon kaveriksi.
Itselläni on tällä hetkellä Foreverin tuotteista käytössä Jojoba shampoo, hammastahna ja huulirasva.



 
Olen lähdössä perjantaina Tarjan ja kahden muun tytön kanssa risteilemään. Siitä tulee kyllä ihan törkeän kivaa! Seuraavaan kuukauteen pikkuneiti ei kyllä mene minnekkään hoitoon, äiti saa vieroitusoireita. Nyt tyttö pääsee kuitenkin hyvään ja turvalliseen paikkaan. Takaisin kun tulen, en tyttöä päästä sylistäni, se on varma. Nyt kömmin sänkyyn pitkän päivän jälkeen, jos vaikka huomennakin olisi yhtä kaunis ja aurinkoinen päivä, kuin tänään oli.