Näytetään tekstit, joissa on tunniste mökki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mökki. Näytä kaikki tekstit

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Keskikesän juhlaa

Viikon hiljaisuus takana, huhhuh! Tähän on toki syynsä, nimittäin "rakas" murheenkryynini, The Huawei... Viime viikolla kännykäksi kutsutun kapineen kamera, siis oikeesti KAMERA, sanoi sopimuksen irti. Kamera ei aukea, ei tee mitään. Annoin periksi ja päätin että kuun viimeisenä päivänä palkkapäivänä, marssin vaikkapa giganttiin ja haen sieltä uuden ja toivottavasti uskollisen luurin. Ei enää ikinä huaweita, ikinä!

Mutta nyt muihin aiheisiin. Juhannus ei kuitenkaan kuvattomaksi jäänyt, sillä tokihan nyt oli loistava syy napata järkkäri matkaan ja painua maalle, mökille. Perjantaina kävin tekaisemassa työmaalla vielä aamuvuoron ja sen jälkeen lähdimme auto täyteen pakattuna kahdeksi yöksi mökille. Tuli huomattua, paljonko alle vuoden ikäiselle oikeasti tarvitsee tavaraa mukaan. Oli syöttötuolit, peitot, bumbot etc. Eniveis, turhaa tavaraa ei tainnut muuta olla kuin villahaalari, onneksi! Neitonen pääsi saunaan ja tykkäsi. Aikaisemmin oli tarkoitus, että oltaisiin kunnioitettu perinteitä ja "dipattu" tytsy laiturilta järveen, mutta vesi oli vielä niin kylmää, että kyseinen traditio tapahtukoon myöhemmin kesällä.
Oli mahtavaa kun oli paljon apua käsiä ja serkkutyttöni halusivat syöttää Venlaa ja aina löytyi syli johon pääsi ihmettelemään ympärillä pyörivää hälinää. Meitä oli siis 19+Deisi hauveli. Pelasimme serkkujeni kanssa mölkkyä, krikettiä, trivial pursuitia ja ristiseiskaa ja oli ihan oikeasti hauskaa! Ruokaa oli paljon ja kuinka hyvältä ruoka maistuukaan mökin terassilla auringon paisteessa! Tai aamupuuro! Ihanaa ja rentouttavaa.

Eilen palasimme kotiin ja aloitimme kylppärin tyhjennyksen. Remontti on jatkunut jo yli kaksi viikkoa ja minulle alun perin luvattiin, että se kestää kokonaisuudessaan kaksi viikkoa. KIROSANA! Nyt jouduimme siis tyhjentää kylppärin, kun torstaina minulle soitettiin ja ilmoitettiin, että lattia uusitaan ja homma alkaa maanantai aamuna kahdeksalta, ja näin kävi. No leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Loppuun pläjäys juhannusta kuvien muodossa!


























keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Täyttä vauhtia eteenpäin!

Olen tällä hetkellä niin täynnä energiaa ettei ole tosikaan! Kaksi päivää töitä tehneenä voin sanoa, että tämä on se työpaikka, jossa haluan olla. Kotiin on ihana tulla töiden jälkeen ja tulenkin aina mopolla kaasu pohjassa, että näen mahdollisimman nopeasti Venlan. Nyt molempina iltoina tyttö on ollut jo sängyssä, mutta hereillä niin olen ottanut vain tytön hetkeksi syliin halimaan ja laittanut nukkumaan.
Uudessa työssä on kivaa. On paljon vanhaa ja sellaista tuttua ja turvallista, mutta myös uutta ja ihmeellistä. Huomenna pääsen ensimmäiseen aamuvuoroon ja onkin enemmän tehtävää kuin kahdessa aikaisemmassa iltavuorossa. En malta odottaa!

Viikonloppuna käytiin mökillä. Mentiin lauantaina pariksi tunniksi ja vitsit mikä paikka! Venlakin tykkäsi ihan selkeästi ja vihdoin kun malttoi syliini nukahtaa, nukkui neiti niin sikeästi että sain siirrettyä hänet turvakaukaloon ilman että toinen heräsi ollenkaan. Ulkoilma teki tehtävänsä. Saa nähdä milloin päästään seuraavan kerran lähtemään. Ensi kerralla otan kameran mukaan niin saan tänne vähän välitettyä sitä tunnelmaa mikä siellä vallitsee. Mökkitien varrella on kallio, jonka päällä seisoi ylväänä naarashirvi kun olimme mökille menossa. Säikähdin aivan suunnattomasti! Se tuijotti aivan suoraan kohti ja kun karjaisin Nikolle että katso, kääntyi se kannoillaan ja lähti pois. Hui.

Nyt alan vähän siivoilemaan, kun sain tytönkin sopivasti päikkäreille.