Näytetään tekstit, joissa on tunniste 3kk. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 3kk. Näytä kaikki tekstit

maanantai 2. helmikuuta 2015

Yötä odotellessa

Käytiin tänään neuvolasta hakemassa ekat piikit. Suun kautta otettavan rota-rokotteen Venla sai ensimmäisen kerran jo kuusi viikkoisena ja nyt sai toisen kerran. Venla sai jonkun ihme hepulin neuvolassa. Aulassa odoteltiin pääsyä huoneeseen niin neiti päätti kakata ja vaihdoin vaipan sitten siinä neuvolan aulan hoitopöydällä ja yksi terkkari siihen tuli Venlaa moikkailemaan. Hanna on Venlan tavannutkin muutamaan otteeseen ja tyttö hymyili ja jutteli aivan onnessaan ja Hanna otti Venlan syliinkin. Pian meitä kutsuttiinkin jo ja Hanna antoi Venlan Reetalle, omalle neuvolatädillemme syliin. Ehdimme hetken aikaa istua jo huoneessa, kun tyttö yht'äkkiä alkoi huutamaan aivan tosissaan. Saatiin kuitenkin kaikki mitat otettua ja refleksit katsottua, mutta huuto ja itku oli jotai aivan mahdotonta. Sain kuitenkin tytön sitten syliini rauhoitettua ja sitten otettiinkin rota, joka meni ihan nätisti. Piikit aiheutti tottakai kovaa kipuitkua, joka sekin meni nopeasti ohi äidin turvallisessa sylissä rätti osittain naamalla. Neiti rätin takaa mulkoili Reetaa ja kätilöopiskelijaa tuimasti. Reetakin oli aivan ihmeissään Venlan käytöksestä. Vaunuihin tyttö nukahtikin saman tien kun kotiin päin lähdettiin. Kotona otettiin 3ml panadolia ja syötiin masu iiiihan täyteen ja nukuttiin monta tuntia. Tähän mennessä en ole huomannu muuta oireita rokotuksista, kuin tuo väsymys ja pientä kitinää, siitä otsikkokin, yötä vain odotellessa. Saankohan minä nukkua ensi yönä ollenkaan, vai itketäänkö koko yö. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Nyt kuitenkin hetken rauhoitun Venla sylissä sohvalla. Tälläkin hetkellä neiti on sylissäni peiton sisässä.

maanantai 26. tammikuuta 2015

Venla 3kk

Mun vauva kasvaa kasvamistaan. Ei se missään vaiheessa ole sellainen oikeasti pienen pieni vauva ollutkaan, mutta silti mun oma pieni prinsessa. Tänään on ollut ihana päivä. Rosa tuli heti aamupäivästä ja syötiin yhdessä myöhäinen aamupala. Kävästiin vaunuillen kaupassa ja sitten lähdettiinkin pyörähtämään Sipoossa Ciaa moikkaamassa. Mulla ei ole mitään käsitystä siitä kauanko siellä oltiin, mutta hauskaa oli. Venla oli taas oma hurmaava itsensä, toki pienen kitinän säestämänä, miks ei, kun kotiin päästiin niin piti kunnon kakka tehdä. Lisää tälläisiä päiviä. Sosiaalista kanssakäymistä on onneksi huomenna tiedossa täysin uusien ihmisten seurassa. Huomenna postailenkin mahdollisesti vasta illemmalla, mutta postaan jokatapauksessa!